B. Hyvästi esiintymisjännitys – Näin suggestoterapia taltutti Annelin pelon ja ahdistuksen

Kärsin pikkutytöstä asti voimakkaasta esiintymisjännityksestä. Halusin selättää pelon, kun tiesin joutuvani esiintymään ihmisten edessä työni puolesta. Näin suggestoterapia auttoi minua.

Kurkkuani kuristi. Olin juuri saanut toimitettua esikoiskirjani käsikirjoituksen kustantajalle, mutta helpotus ei vallannut mieltäni. Kustantaja oli ilmoittanut, että kirjan julkistamistilaisuus pidettäisiin parin kuukauden kuluttua.

Tiesin, että paikalle tulisi paljon ihmisiä, mediaakin. Heidän edessään minun pitäisi kertoa itsestäni ja kirjastani ja olla kymmenien silmäparien tuijotuksen kohteena. Miten ihmeessä kykenisin siihen, kun soperran kirkkaanpunaisena jo lapseni päiväkodin vanhempainilloissakin?

Edessäni oli siis elämäni painajainen.

Alkuvuodesta tyhjensin pääni esiintymiseen liittyvästä ahdistuksesta perheen lomamatkalla. Paniikki painui taka-alalle, kun killuin puhallettavan yksisarvisen selässä uima-altaalla Thaimaassa.

Mutta koti-Suomessa ahdistus vyöryi taas tajuntaani. Tiesin, että en selviäsi tilanteesta punastumatta, änkyttämättä ja sekoilematta. Kaikkein kamalinta olisi äänen värinä, huimauksen tunne ja hillitön häpeä omasta mokaamisestani.

Huomasin toivovani, että sairastuisin enkä pääsisi oman esikoiskirjani julkaisutilaisuuteen. Samalla tiedostin, että jotain olisi tehtävä pelolle, joka rajoitti elämääni.

Tammikuu 2019 – yhteys suggestoterapeuttiin

Olen ammatiltani toimittaja. Olin haastatellut aiemmin erään lehtijutun yhteydessä suggestoterapeutti Seppo Heilmania. Hän on onnistunut vieroittamaan ainakin pari tuhatta ihmistä irti tupakasta hypnoosin eli suggestoterapian avulla.

Muistelen hänen maininneen, että suggestoterapialla olisi mahdollista parantua myös erilaisista jännitystiloista, kuten lentopelosta tai esiintymisjännityksestä. Uskaltaisinko siis pyytää Sepolta apua ongelmaani?

Hetken asiaa pohdittuani rohkaistun ja kirjoitan Sepolle sähköpostin. Tiedustelen, voisiko hän ottaa minut asiakkaakseen. Parin päivän päästä saan Sepolta huojentavan puhelun: esiintymisjännitykseni voitaisiin hoitaa suggestoterapialla. Jopa hän itse oli päässyt tällä metodilla eroon omasta esiintymisjännityksestään.

Keskustelumme perusteella hän arvioi, että minun tapauksessani seitsemän hoitokertaa olisi riittävä määrä taltuttamaan kammoni. Keskimäärin tapaamiskertoja vaaditaan yleensä viidestä yhdeksään.

Suunnittelemme käynnit niin, että seitsemän kertaa tulee täyteen ennen kirjanjulkaisutilaisuuttani. Mieleeni pilkahtaa toivon kipinä: voisiko tämä todellakin toimia?

— * —

Hypnoosilla puretaan alitajunnan traumoja

Hypnoosi on mielen tila, jossa ihminen vastaanottaa helposti suggestioita eli alitajuntaan kohdistettavaa puhetta. Terapiavalmennuksen aikana saavutetaan kevyt, keskisyvä tai syvä rentoutustila ihmisen henkilökohtaisista ominaisuuksista riippuen. Tässä suggestiotilassa ihmisen alitajunta on merkittävästi vastaanottavaisempi kuin normaalissa valvetilassa.

”Kun ihmisen alitajuntaan puhutaan suoria suggestioita, ne tallentuvat alitajuiseen mieleen ikään kuin nauhalle. Tietoiseen mieleen ne nousevat myöhemmin tunteina”, suggestoterapeutti Seppo Heilman kertoo.

Harjoituksen aikana traumaattiset muistikuvat pyyhitään pois ja korjataan tilalle mielikuvat: Miten asian olisi pitänyt mennä, jotta traumaa ei olisi syntynyt?

”Alitajunta ei tiedä mikä on totta ja mikä kuvitelmaa, joten traumaattiset muistikuvat voidaan häivyttää pois. Tietoinen mieli kyllä muistaa aina, miten asiat ovat oikeasti tapahtuneet, mutta nuo tapahtumat eivät enää vaikuta asiakkaaseen kielteisesti”, hän sanoo.

Kaikki traumat eivät häviä heti, mutta ne pyyhitään pois erikseen suggestiotilan aikana mielikuvaharjoituksilla.

Heilman on hoitanut suggestoterapeuttina jo yli 35 vuoden ajan tupakasta vieroituksia, esiintymisjännityksiä, erilaisia pelkotiloja ja itsetunnon- ja luottamuksen ongelmia sekä riippuvuuksia.

Hänen mukaansa valtaosa purettavista ajatusmalleista on peräisin lapsuudesta, erityisesti silloin, kun kyse on esiintymiskammosta.

”Esiintymisjännitys on jonkin kokemuksen myötä opittu malli, joka seuraa mukana uusiin vastaaviin tilanteisiin. Kun tämä vanha malli saadaan purettua, se ei enää myöhemmin palaa.”

— * —

7. helmikuuta – ensimmäinen suggestoterapia

Ensimmäinen kerta suggestoterapiaa on edessäni. Valvon edeltävän yön ja pyörin sängyssäni. Jännitän ja googlettelen internetistä hypnoosin vaaroja sekä suggestoterapian haittoja.

En löydä mitään huolestuttavaa.

Automatkalla vastaanotolle olen kuitenkin niin hermostunut, että ajan väärin monta kertaa. Syytän typerää navigaattoria, vaikka vika on minussa. Lopulta pääsen perille.

Olemme sopineet Sepon kanssa, että ensimmäisellä kerralla hän tekee minulle kaksi suggestio- eli rentoutusharjoitusta. Yhden harjoituksen kesto on 45 minuuttia ja se koostuu vartin mittaisesta rentoutuksesta ja puoli tuntia kestävästä suggestio- ja mielikuvaharjoituksesta.

Niitä edeltää tunnin mittainen keskustelutuokio, jonka aikana käymme läpi tilannettani ja esiintymisjännitystäni. Tuon tunnin aikana oloni rauhoittuu.

Harjoituksen alussa tuijotan palavan kynttilän liekkiä. Sepon ohjeita kuunnellessani oloni käy yhä raukeammaksi ja silmät lupsahtavat kiinni. Tilanteessa ei kuitenkaan ole mitään pelottavaa, vaan harjoitus tuntuu äärimmäisen mukavalta. Minua helpottaa tieto siitä, että voin avata silmäni koska tahansa ja olla täysin läsnä.

Suggestioharjoitusten aikana tunnen oloni ehkä rennommaksi kuin koskaan. En vajoa missään vaiheessa tiedottomaan tilaan ja jälkikäteen muistan kaiken, mitä Seppo on minulle jutellut.

Suggestoterapialla ei ole mitään tekemistä sellaisen hypnoosin kanssa, jossa ihminen vaivutetaan uneen ja saadaan tekemään erilaisia asioita.

Harjoituksen aikana kommunikoin terapeuttini kanssa nostamalla vasemman käteni etusormea merkiksi, jos haluan vastata hänen esittämäänsä kysymykseen myöntävästi.

Muuten pötkötän paikallani rentoutustuolissa.

Jo ensimmäisen tapaamiskerran jälkeen huomaan juttelevani muille ihmisille kirjanjulkaisutilaisuudestani avoimemmin. Aiemmin en ole nimittäin uskaltanut edes mainita koko tapahtuman olemassaolosta ystävilleni, mutta nyt pystyn jo paljastamaan, että kirjanjulkistusjuhla on tulossa. Tosin väitän vielä tuolloin, että en tiedä tapahtuman ajankohtaa enkä paikkaa, vaikka todellisuudessa minulla on jo kellonaikakin selvillä.

Aiemmin pala nousi kurkkuun pelkästä esiintymiseen liittyvästä ajatuksesta, mutta ei enää. Voisiko jo ensimmäinen kerta tosiaan vaikuttaa näin vahvasti?

28. helmikuuta – miksi esiintyminen jännittää?

Seuraavalla suggestiokerralla puhumme Sepon kanssa yhä enemmän siitä, miksi esiintyminen jännittää minua.

Olen pohtinut jännitykseni syitä edellisen kerran jälkeen ja uskon oivaltaneeni jotain.

Kerron arvelevani esiintymispelkoni johtuvan nuoruusvuosien kehnosta itsetunnosta ja itsevarmuuden puutteesta. Palaan muistoissani siihen, miksi inhosin esiintymistä jo pienenä: olin pyöreä tyttö, joka ei halunnut olla huomion keskipisteenä tai muiden tuijotettavana. Vaikka kehoni pyöreys vuosien varrella loiveni, sisälleni jäi ehkä se pullea tyttö, joka ei halua olla muiden katseiden kohteena.

Tällä kerralla humpsahdus hypnoosiin käy jo helpommin, koska en enää jännitä tilannetta. Kynttilää katsoessani joudun jopa sinnittelemään silmiäni auki, kunnes saan luvan sulkea silmäluomeni. Olotilani on samanlainen kuin juuri ennen nukahtamista.

Harjoituksen aikana palaan lapsuusmuistoihin – tilanteisiin, jossa seison naama punaisena luokan edessä ja änkytän. Seppo kehottaa minua kohtaamaan tämän muiston ja pyyhkimään sen pois alitajunnastani.

Hypnoosin jälkeen minusta tuntuu kuin olisin vetänyt mojovat päiväunet. Oloni on rentoutunut ja onnellinen.

Tämän kerran jälkeen huomaan edistyneeni jo niin paljon, että lähettelen kutsuja tilaisuuteen ja pohdin, minkälaisen mekon pukisin ylleni. Varaan itselleni kampaajan ja olen jo varovaisen innokas. Ajatus tilaisuudesta tuntuu jo pikkiriikkisen verran kutkuttavan mukavalta.

7. maaliskuuta – jännitys muuttuu jälleen ahdistukseksi

Kun esiintymiseni lähestyy, jännitys muuttuukin ahdistukseksi. Kerron Sepolle toivovani, että koko tilaisuus olisi pian ohi ja pois päiväjärjestyksestä. Samalla tunnustan, että nukun asian vuoksi kehnosti. Illalla uni ei tule silmään, ja herään aamuyöstä valvomaan.

Hypnoosissa Seppo ottaa asiat uudelleen käsittelyyn ja puhuu lisää suggestioita eli positiivisia lauseita alitajunnalleni: ”Sinulla ei ole mitään syytä jännittää tilaisuutta. Tulet tuntemaan olosi siellä rauhalliseksi ja hyväntuuliseksi. Nukut yösi hyvin ja heräilemättä.”

Terapian jälkeen mieleni on taas rauhallinen ja hyväntuulisuus jatkuu seuraavinakin päivinä. Tunnen oloni onnelliseksi ja etuoikeutetuksi, koska elämässäni on niin paljon kaikkea hyvää. Ahdistus väistyy.

En enää heräile öisin vaan nukun sikeästi 7−8 tunnin yöunet. Se on minulle varsin vähäuniselle ihmiselle todella hyvin.

26. maaliskuuta – negatiiviset tunteet hälvenevät

Suggestoterapia on edennyt erinomaisesti, olemme siitä Sepon kanssa yhtä mieltä. Jännityksen ja ahdistuksen tunteet ovat ruvenneet hälvenemään eikä takapakkeja ole enää syntynyt.

Riemuni kasvaa, kun Seppo kertoo, että onnistuneen suggestoterapian jälkeen esiintymispelon ei enää pitäisi palata hallitsemaan elämääni.

Ihmettelen jo itsekin, mitä ihmettä olen jännittänyt kaikki nämä vuodet. Eihän suurelle joukolle puhuminen oikeastaan eroa mitenkään siitä kuin juttelisin yhdelle ihmiselle. Työssäni toimittajana olen tottunut kohtaamaan vieraitakin ihmisiä päivittäin. Tuntuu hoopolta, että olen pelännyt toisten edessä esiintymistä niin kovasti koko ikäni.

27. maaliskuuta – kammon tilalla hyvä jännitys

Esikoisteokseni Kirjeitä nuorelle itselleni (Docendo) julkaisutilaisuus pidetään helsinkiläisessä ravintola Ostrobotniassa. Paikalle lipuu ihmisiä, läheisiäni ja tuiki tuntemattomia − myös median edustajia.

Aamusta lähtien minua on hieman jännittänyt, mutta hyvällä tavalla. Esiintymispeloksi sitä ei voi enää missään nimessä luonnehtia. Kokemani tunne on hieman samanhenkinen kuin oman hääpäiväni aamuna: vihdoinkin se tapahtuu!

Ennen omaa esiintymistäni ihmisjoukon edessä kämmeneni hikoavat, mutta muuten en havaitse itsessäni suurempia jännityksen merkkejä.

Parin syvän hengenvedon jälkeen nousen tuoliltani ihmisten eteen ja vastailen iloisesti omaa uraani ja kirjaani koskeviin kysymyksiin. Yllätän itseni ja läheiseni puhumalla selkeästi, kuuluvalla ja tasaisella äänellä enkä edes punastele.

Lähipiirini kuvailee esiintymistäni luontevaksi, mikä tuntuu minusta uskomattomalta.

Illalla naputan Sepolle tekstiviestin: ”Selvisin ja kaikki meni hyvin.”

Pelko on poissa.

Artikkeli on julkaistu Seura-lehdessä.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkäri-lehdessä 6/19.